Tiibetiläinen äänimaljahoito

Tiibetiläinen äänimaljahoito on tuhansia vuosia vanha syvärentoutusmenetelmä, jonka vaikutus perustuu värähtelyyn ja eripituisiin ääniaaltoihin. Äänimaljahoidosta voisi jopa puhua eräänlaisena hierontana, koska maljojen värähtelyn todella tuntee omassa kehossa. Hoito poikkeaa kuitenkin tyypillisestä hieronnasta, sillä maljojen värähtelyllä on erityislaatuisia vaikutuksia kehomme nesteisiin ja soluihin. Nämä värähtelyt kantautuvat kehon syvimmillekin tasoille, kun taas perinteisessä hieronnassa käsitellään ainoastaan kehon pintakerroksia. Lisäksi maljojen meditatiivisen lempeät äänet pitävät sisällään eri taajuuksia, joilla on tutkitusti rauhoittavia vaikutuksia aivoaaltoihimme. Idässä äänimaljoja käytetäänkin myös meditaation apuvälineenä niiden energioita harmonisoivan vaikutuksen johdosta. Hoito voi olla hyvinkin energisoiva – tunnin hoito voi vastata jopa kolmen tunnin unta!

 

Äänimaljahoidon tarkoituksena on luoda kokonaisvaltaisesti rentoutunut tila, jossa parasympaattinen hermosto rauhoittuu ja kehon omat paranemisprosessit aktivoituvat. Käytän hoidossa erikokoisia maljoja, joita soitan kehon päällä sekä ympärillä, ja koko keho päästä varpaisiin käsitellään hoidon aikana. 

 

Hoito soveltuu moniin tilanteisiin, mutta siitä on erityisesti hyötyä, kun kaipaat rauhoittumista ja rentoutumista, haluat vahvistaa intuitiotasi tai ottaa hetken omaa aikaa, olet stressaantunut tai ahdistunut, kärsit unettomuudesta tai tunnet jännityksiä kehossasi.

Joskus yksikin hoitokerta riittää, mutta jos elämäntilanteesi on ollut pitkään hektinen, saattaa sarjahoito olla paikallaan. 

Reiki

Mikao Usuin opettamassa reikissä ajatuksena on, että kehoon jumiin jäänneet tunteet/traumat ajan mittaan saattavat ruveta aiheuttamaan erilaisia sairauksia ja kiputiloja. Joskus tunteita tai olotiloja ei pysty sanoittamaan koska siihen ei välttämättä liity suoraa syytä tai muistoa. Keho muistaa vaikka mieli ei. Tällöin olon/tunteiden ulos puhuminen yksinään ei välttämättä riitä. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Fyysinen ja henkinen/emotionaalinen hyvinvointi ovat kaikki sidoksissa toisiinsa. 

 

Reikihoito on erittäin lempeä hoitomuoto ja sopiikin kaikille vauvasta vaariin. Hoidon alussa pyydetään saada välittää sitä elämän energiaa mikä on hoidettavan parhaaksi. Energia menee aina sinne missä sitä tarvitaan eniten sillä hetkellä, joten jokainen hoito on erilainen. 

Hoidossa keho käydään läpi kevyellä kosketuksella. Voit tuntea lämpöä/viileyttä, kihelmöintiä, syvää rentoutumista tai voit vaikka nukahtaakin. Lopuksi tasapainoitetaan energiat ja herätellään loppusivelyillä. Hoidon jälkeen on tärkeä muistaa juoda vettä sillä se vilkastuttaa aineenvaihduntaa. Halutessasi voimme käydä vielä pienen loppukeskustelun. 

Intialainen päähieronta

Intialaisen päänhieronnan juuret juontavat ayurvedasta, intialaisesta lääketieteestä, ja ulottuvat ainakin vuoteen 1800 eea saakka. Sittemmin päänhieronnan taito on siirtynyt sukupolvelta toiselle ja ottanut erilaisia muotoja, mutta kyse on edelleen kosketuksen ja hyvinvoinnin kiistattomasta yhteydestä. Pään alueella nimittäin sijaitsee paljon chakra- ja marmapisteitä, joiden käsittely rentouttaa kehoa kokonaisvaltaisesti. Ylävartalon ja päänalueen lempeä hieronta saa stressitasot laskemaan ja saattaa alati syvempään läsnäoloon.

 

Päänhieronta tehdään lämpimällä ayurvedisellä öljyllä, jonka yrtit lisäävät hieronnan kokonaisvaltaista vaikutusta. Hoidossa lihaksia hierotaan lempeän voimakkain ottein ja käydään läpi kehon eri marmapisteitä jotka vapauttavat kireyksiä kehosta sekä mielestä. Hieronnassa käsitellään ajan puitteissa yläselkä, käsivarret, hartiat, niska, hiuspohja sekä pidemmissä hieronnoissa myös dekoltee, kaula ja kasvot. Öljy olisi suotavaa jättää vaikuttamaan hiuksiin yön yli, jotta hieronnan hoidollinen vaikutus syvenee. Halutessasi voit kuitenkin valita lisäpalveluista hiustenpesun ja kuivauksen.

 

Hoito soveltuu kaikille, mutta erityisesti heille, jotka haluavat hemmotella itseään, laskea stressitasojaan, vapauttaa niska-hartiaseudun jännityksiä tai muuten vaan rauhoittua arjen keskellä. Tervetuloa kokemaan palanen Intiaa!

Hot Stone - kuumakivihieronta

Kuumakivihieronta on tuhansia vuosia vanha hoitomuoto ja sitä on tehty ympäri maailmaa eri kulttuureissa, joissa on ymmärretty ihmisen hoitaminen kokonaisuutena. Hieronnassa käytetään merenpohjasta kerättyjä, tummia basalttikiviä jotka lämpöä sitovien ominaisuuksiensa vuoksi soveltuvat täydellisesti tähän tarkoitukseen. Elementtinä kivet ovat hyvin maadoittavat ja hoitavat, ja kivien lämpö vie hieronnan vaikutuksen syvemmälle lihaksiin. Kivien kanssa käytetään ihoa kosteuttavia ja ravitsevia luonnonöljyjä joihin voidaan tarvittaessa lisätä eteerisiä öljyjä syventämään hoidollista vaikutusta. Hoito on kokonaisvaltaisesti hyvin rentouttava ja mieltä rauhoittava. Psykologisten vaikutusten lisäksi kuumakivihieronnalla on myös fysiologisia vaikutuksia kuten lihaskudoksen pehmeneminen, kollageenin venyvyyden lisääntyminen, veri- ja lymfasuonten laajeneminen ja nestekierron vilkastuminen.

 

Hieronta tehdään voimakkaasti mutta kuitenkin aina sovellettuna asiakkaan toiveet ja kehon herkkyys huomioiden. Hieronnassa voidaan käsitellä koko keho, tai haluamasi alueet kuten niska/hartia-alue, jalat, kädet jne. Tämä on erityisen ihana elämyshoito ihan kenelle vaan joka haluaa hemmotella itseään, rauhoittua ja vapauttaa jännityksiä kehosta sekä mielestä. Tervetuloa rentoutumaan!

 

Hoidon lämpövaikutuksen takia käsittely ei kuitenkaan välttämättä sovi kaikille. Mahdollisia esteitä hoidolle ovat mm. diabetes, sairaudet, joiden takia iho on ohentununut, sydänsairaudet, autoimmuunisairaudet tai lääkitykset joiden sivuvaikutukset lisääntyvät lämmöstä.

Kasvohoidot

Näyttääkö ihosi samealta tai elottomalta? Haluaisitko eroon epäpuhtauksista tai hemmotella itseäsi? Tule kasvohoitoon! 

Olet saattanut huomata, että ihomme ominaisuudet muuttuvat vuodenaikojen mukaan: talvella iho kuivuu helposti, kun taas kesällä sen vaivat ovat aivan toisenlaiset. Kasvohoidossa olisikin hyvä käydä vuodenajan vaihtuessa, jotta iho voi hyvin muutosten keskellä. 

 

Kasvohoito alkaa ihoanalyysillä, jonka mukainen hoito palvelee ihosi yksilöllisiä tarpeita. Hoidoissa käytän vain luonnonkosmetiikkaa ja yhdistelen eri tekniikoita sen mukaan mikä on tarpeellista.

 

Perinteinen kasvohoito 1h

Sisältää alkupuhdistuksen, ihon höyrytyksen ja kuorinnan, kasvo-dekoltee -hieronnan ja naamion.

 

Ihonpuhdistus 1 h

Sisältää alkupuhdistuksen, ihon höyrytyksen ja kuorinnan, ihon mekaanisen tai ultraäänipuhdistuksen ja naamion.

 

Täydellinen kasvohoito 1,5 h

Sisältää alkupuhdistuksen, ihon höyrytyksen ja kuorinnan, ihon mekaanisen tai ultraäänipuhdistuksen, kasvo-dekoltee -hieronnan ja naamion.

Jalkahoidot

Jalkahoito ei vain hemmottele, vaan on myös perusterveydenhoitoa. Jalkammehan kuljettavat meitä paikasta toiseen ja olemme niiden päällä koko päivän – niistä kannattaa pitää huolta! Kyse on hoidosta, jonka vaikutukset toden totta näkee ja tuntee. Käytän jalkahoidoissa vain luonnonkosmetiikkaa. Jos haluat jalkahoidon yhteydessä lakkauksen, otathan oman lakan mukaan.

 

Perusjalkahoito 1 h

Sisältää yrttikylvyn, kynsinauhojen siistimisen ja kynsien leikkauksen, kovettumien poiston, raspauksen ja loppuvoiteen.

 

Hemmotteleva jalkahoito 1,5 h

Sisältää yrttikylvyn, kuorinnan, kynsinauhojen siistimisen ja kynsien leikkauksen, kovettumien poiston, raspauksen, hieronnan ja loppuvoiteen.

 

Palauttava jalkahoito 1,5 h

Sisältää yrttimagnesium-kylvyn, kynsinauhojen siistimisen ja kynsien leikkauksen, kovettumien poiston, raspauksen, hieronnan ja loppuvoiteen.

Sokerointi ja depilaatio

Jos sheivaaminen ärsyttää ihoasi tai sängen kasvu tuntuu ikävältä, voisit hyötyä karvanpoistosta. Kun karva poistetaan juurineen, lopputulos on pitkäkestoinen ja iho on sileä ja pehmeä. Eipä siis ihmekään, että monet ovat jääneet koukkuun jo yhdestä kerrasta! Käytän karvanpoistoissa pääasiassa sokeria, mutta joskus myös vahaa sen mukaan, kumman tavan katson paremmaksi asiakkaalle.  Marilla on pitkän linjan kokemus sokeroinneista: hän on tehnyt niitä jo yli kymmenen vuotta, joten olet kokeneissa käsissä.

Ripsi - ja kulmapalvelut

Ripsi- ja kulmapalvelut toteutamme toistaiseksi synteettisillä väriaineilla.